Mika Lietzén
Mika Lietzén (s. 1974) on turkulainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Ennen ryhtymistään kokopäivätoimiseksi taiteilijaksi hän työskenteli mm. Nokian verkkoyksikössä ja b-to-b -mainostoimistossa konseptisuunnittelijana. Piirtäjänä selkeälinjainen Lietzén on keskittynyt erityisesti sisältöön. Lempiaiheikseen hän mainitsee ihmiset, arjen, todellisuuden ja realismin. Mika on yksi Suomen taitavimmista ligne claire -piirtäjistä. Hänet on palkittu pääpalkinnolla mm. Kemin pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa vuonna 2000 sekä Egmont Kustannuksen Sarjis 2004 -kilpailussa. Vuodesta 2000 alkaen Lietzén on myös pyörittänyt Asema Kustannus -sarjakuvakustantamoa ja on vastannut kaikkien kustantamon julkaisujen ulkoasusta.
Erikoisosaaminen: lehtikuvitus, sarjakuva, viivapiirros, kerronnallisuus
Luonnoksesta valmiiksi kuvaksi: Mika Lietzénin kuvitusprosessi (pdf, eng)
Instagram: @mikalietzen.illustrations