Seita Vuorelan “Lumi” Finlandia Junior -palkintoehdokkaana

Nuortenkirjailija Seita Vuorelan “Lumi” on palkintoehdokkaana Finlandia Junioriksi 2016. Napan kuvittajalahjakkuus Terhi Ekebom on kuvittanut kirjaan jännittävän tunnelmalliset kannet.

Terhi Ekebom Lumi Seita Vuorela

“Lumi” on Seita Vuorelan viimeiseksi jäänyt teos. Nuortenromaani oli kesken, mutta ennen kuolemaasa kirjailija esitti toiveensa, että kirja vielä julkaistaisiin. Työn saattoi loppuun Vuorelan läheinen ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen.

Finlandia palkintoraadin mukaan kirja on kaunis ja sydäntä lämmittävä – samalla se on tyylillisesti uskottava kuvaus maahanmuuttajanuorten kokemusmaailmasta. Monikerroksinen tarina on sadunomaisen aineksen ja arkirealismin nivoutuma.

Aamulehden kriitikko Marjaana Roponen kirjoittaa kirjasta näin: ”Seita Vuorelan viimeiseksi jäänyt teos on iso ja koskettava tarina meistä ja muista, samanlaisuudesta ja erilaisuuden rikkaudesta. Kirja kannattaa lukea, vaikka nuoruudesta olisi jo aikaa.”

Terhin taianomainen kansikuvitus saa myös uteliaisuuden heräämään jo ihan ensivilkaisulla. Tähän nuortenkirjaan tekee mieli uppoutua!

Finlandia Junior -palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa nimellä “Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia”. Voittajan valitsee Vuokko Hovatta 24. marraskuuta. Seita Vuorelan lisäksi vuoden 2016 ehdokkaina ovat Katri Kirkkopelto, Lena Frölander, Sanna Isto, Sami Saramäki, Juuli Niemi, Siri Kolu. Napa onnittelee kaikkia ehdolla olevia kirjailijoita, sekä kirjakansigraafikoita ja -kuvittajia!

KuvittajaTerhi Ekebom