Kesko 80 vuotta – juhla-artikkelin kuvitus Pirkkaan Samuli Siiralalta

Vuoden 2020 viimeisessä Pirkka-lehden numerossa oli suuren juhlan tuntua, kun Kesko riemuitsi 80-vuotisesta taipaleestaan upean liitteen muodossa! Napa Agencyltä tilattiin liitteeseen sarja upeita kuvituksia värittämään Keskon taivalta osana suomalaisten elämää.

Yhdessä läpi vuosien -artikkelissa käydään läpi Keskon syntymää ja merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuvituksessa vilisee merkkitapahtumia, Suomen suuria hetkiä ja historian havinaa! Napan Samuli Siiralan taidokkaat kuvitukset nivoutuvat saumattomasti yhteen vanhojen valokuvien kanssa ja kuvituksista voi bongata kuuluisia suomalaisia rakennuksia, keksintöjä ja merkkihenkilöitä! Kuvitusten ja valokuvien yhteensovittamisesta vastasi liitteen taittanut mainostoimisto Generon graafikko. Samulin lumoavista kuvituksista voi löytää esimerkiksi Euroviisuvoittaja Lordin, monia tuttuja rakennuksia sekä pari jääkiekkosankaria.

Myös Riku Ounaslehto pääsi näyttämään taituruutensa Mitä kaikkea K on tuonut Suomeen -artikkelissa, jossa käydään läpi vuosikymmen kerrallaan Keskon tuotteita, kasvua ja toimintaa. Kesko kulki tukkuliikkeiden yhdistymisen kautta jokaiselle paikkakunnalle kauppiasvetoisten valintamyymälöiden muodossa, ja on nyt onnistunut Suomen lisäksi valloittamaan myös ulkoimaisia markkinoita.

Pirkan näköislehden numeron ja juhlaliitteen molempien Napalaisten kuvituksilla pääset katsomaan täältä.

Yhdessä läpi vuosien -verkkoartikkelin ja sen kuvitukset pääset katsomaan täältä.

Lisää Samuli Siiralan taidokkaita kuvituksia on esillä hänen portfoliossaan sivuillamme.

Samuli Siirala