Sarjakuva-Finlandia 2016 -palkinto Kati Närhelle

Napan toimistolla ollaan ihan onnesta soikeana! Kati Närhen sarjakuvaromaani “Seitsemäs Vieras” palkittiin 59:n teoksen joukosta vuoden 2016 Sarjakuva-Finlandian voittajaksi. Huikeeta! Otimme yhteyttä palkittuun kuvittaja-käsikirjoittajaan ja kysyimme kuulumisia.

Moi Kati! Miltä tuntuu saada tällaista tunnustusta?
Tuntuuhan se mukavalta. Toki jo kärkikymmenikköön valituksi tuleminen on jo hienoa – voittajahan on yhden ihmisen suorittama valinta.

Miten alunperin päädyit työskentelemään sarjakuvan pariin? Kumpi tuli elämääsi ensin: sarjakuva vai kuvitus?
Varmaankin sarjakuva. Olen piirtänyt kaikenlaista pienestä lähtien, mutta aivan ensimmäiset toimeksiantoni tulivat sarjakuvan puolelta. Kun opiskelin Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja estetiikkaa, hankin lisäansioita piirtämällä strippisarjaa Sipoon sanomiin. Myöhemmin sain sarjakuviani myös Ilta-Sanomiin ja kiinnostuin pienlehtien julkaisusta. Kuvittaminen tuli vasta kun siirryin Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafista suunnittelua.

Kerro vähän, kuinka lähdet työstämään sarjakuvaa – tuleeko tarina ensin vai lähdetkö suoraan piirtämään hahmoja ja miljöötä? Kuinka prosessi etenee?
Kun saan itseäni kiinnostavan idean, kirjoitan tarinan ylös. Ensimmäinen tarinarunko on aika epämääräinen, sillä en tahdo vielä sitoutua mihinkään. Sitten suunnittelen ja luonnostelen hahmot ja miljööt. Tyypillisesti työ kulkee siten, että suunnittelen ensimmäisen kappaleen tarkemmin, ja kun piirrän sitä, seuraava alkaa kehittymään mielessäni. Kun aloitan, en itsekään ole aivan varma siitä, mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Tarina paljastuu hitaasti, työtä tehdessä.

Onko päähenkilö-Agnesin seikkailut silkkaa mielikuvituksen tuotetta, vai ammennatko jotain myös omasta elämästä ja kokemuksista?


Pääosin ovat mielikuvitukseni tuotetta. Toki joskus tarinoihin päätyy myös jotakin itse kokemaani, tai jotakin mistä olen hiljattain kuullut tai lukenut.


Palkittu “Seitsemäs Vieras” on samannimisen sarjakuvatrilogian päätösosa. Viime syksynä sinulla oli siihen liittyvä näyttely Annantalossa, jossa katsoja pääsi sukeltamaan syvemmälle trilogian maailmaan. Uskallatko paljastaa tuleeko jatkossa lisää mysteerejä, sarjakuvia tai näyttelyitä?


Suunnittelen ja kehittelen uutta sarjakuvaa, mutta en vielä oikein uskalla puhua siitä vielä mitään. Ties mitä siitäkin matkan varrella muotoutuu! Agnes-tarina se ei kuitenkaan ole – trilogia oli aika suuritöinen, joten nyt on mukava tehdä jotakin aivan muuta. Esimerkiksi kuvituksia!

Kiitos Kati ja onnittelut vielä! Lisää Sarjakuva-Finlandiasta ja tämänvuotisen voitttajan valintaperustelut pääset lukemaan tästä.

“Seitsemäs Vieras” sarjakuvaromaanilisää voit lukea täältä.

Kati NärhiKilpailut & palkinnot