JUMALATTARET PÄÄSIVÄT POSTIMERKKEIHIN EMMI-RIIKKA VARTIAISEN SUUNNITTELEMINA

Napan super taitava kuvittaja Emmi-Riikka Vartiainen sai kunnian suunnitella Postille kaksi postimerkkiä Europa-sarjaan, jonka teemana ovat tänä vuonna tarut ja myytit. Emmi-Riikka oli aivan nappi valinta tähän projektiin, sillä fantasia, historia ja mielen mysteerit kiinnostavat häntä kuvittajana. Europa sarjan tarut ja myytit on 10 merkin arkki, johon kuuluu 2 erilaista ulkomaan ikimerkkiä. Näissä merkeissä seikkailevat erilaiset hahmot eurooppalaisista taruista ja myyteistä!

Emmi-Riikan suunnittelemissa merkeissä esitellään kaksi jumalatarta, jotka mainitaan mm. kalevalaisissa runoissa. Postimerkeissä Päivätär ja Kuutar kehräävät auringon ja kuun hohteesta kulta- ja hopealankaa, josta kudotaan kultaisia ja hopeisia vaatteita.

”Päivätär ja Kuutar ovat taivaallisia valon kanssa työskenteleviä jumalatarhahmoja ja heidän kuvittamisensa oli haltioittavaa. Tempauduin tarinaan mukaan ja kuvittelin olevani osa sitä, jossa tehtäväni oli saada kirjan sivuilta heidän olemuksestaan kiinni ja kuvailla heidän kauneutensa ja kykynsä parhaani mukaan. Taianomaisten naishahmojen kuvittaminen oli alusta loppuun sykähdyttävä kokemus, johon palaan varmasti aina.”  Emmi-Riikka kuvailee.

Lisää Emmi-Riikan tarunhohtoisia kuvituksia voit käydä ihastelemassa hänen portfoliostaan täältä!

 

Emmi-Riikka Vartiainen