Ruisrock 2017: Festivaalin visuaalinen ilme Ilja Karsikkaalta

Vuosi 2017 on saanut vauhdikkaan startin ja on juuri sopiva aika unelmoida kesän auringosta ja lämmöstä! Ja mitä olisi kesä ilman festareita? Napan toimistolla on mielessä erityisesti Suomen ykkösfestari Ruisrock! Vuosi vuodelta festivaalin visuaalinen ilme yllättää nerokkaalla tuoreudellaan, eikä ihme, sillä sen takana on huipputaitava kuvittajamme Ilja Karsikas!

Ilja on vastannut Ruisrockin visuaalisen ilmeen kuvittamisesta jo vuodesta 2013 lähtien. On ollut kiehtovaa seurata kuinka festarin ulkoinen ilme on kehittynyt vuosien saatossa. Kysyimme Iljalta, mistä festarin ilmeen hauskat kuvitukset saavat inspiraationsa ja miten visuaalinen identiteetti on muuttunut viiden vuoden aikana.

”Vuosien 2013–2015 ilme perustui kuvituksen osalta kulmikkaaseen vektorikuvitukseen ja humoristisiin ihmishahmoihin – mukana oli myös kukkia ja laivoja. Vuonna 2016 alkoi vähän isompi ilmeen muutos. Logo haluttiin pitää kuitenkin samana brändin toimivuuden ja visuaalisen ilmeen jatkuvuuden takia. Samalla väriskaalaa vietiin taas uuteen, viileämpään suuntaan.

Jatkuvana teemana on ollut Ruisrockin mahtava miljöö luonnon keskellä. Meri, aurinko, puut, ihmiset ja lämmin festaritunnelma. Ja se haluttiin pitää mukana ja framilla myös uudessa ilmeessä. Päädyin tulkitsemaan teemaa kuitenkin vähän abstraktimmin. Samalla halusin tuoda ilmeeseen vähän orgaanisempaa fiilistä ja tein kaikki elementit käsin piirtämällä. Myös logon piirsin uudestaan vähän rösöisemmäksii. Vuoden 2017 ilmeeseen tein muutamia uusia elementtejä, mutta sama orgaaninen fiilis sai jatkua.

Oivalsin festareilla hengaillessani, että yksittäisistä graafisista elementeistä muodostuvat abstraktit ja kuosimaiset kuvitukset toimisivat festarialueella esittäviä kuvia paremmin. Olihan festarit jo muutenkin täynnä ihmisiä ja kaikenlaista kivaa vilinää.”

True that! Ja mitä olemme tähän mennessä Ruisrockin somesta saaneet kurkkia, tämän vuoden ilme entistä on paljon persoonallisempi ja abstraktimpi. Villit ja eläväiset kuosit, räikeät värit ja orgaaniset muodot saavat mielikuvituksen liikkeelle. Ilme näyttää keleidoskooppimaiselta, iloiselta väriräjähdykseltä!

 

Ruisrockin ilme on siis jälleen kerran onnistunut. Emme malta odottaa itse festivaalia ja sen omia myyntituotteita. Viime vuonna festareiden visuaalista ilmettä oli hyödynnetty menestyksekkäästi mm. t-paidoissa, lippiksissä, kangaskasseissa ja jopa siirtotatuoinneissa – tänä vuonna kaikki on mahdollista!

Ilja KarsikasKuvittaja